torstai 28. huhtikuuta 2016

Tabletit terassille




Nämä tabletit ja lasinaluset on virkattu muovinarusta, joka kulkee nimellä muurausnaru. Halusin kokeilla tehdä siitä terassin pöydälle tabletit. Sopivasti valmistuivat vapuksi, kun on tarkoitus avata grillauskausi. Nyt ei kolahtele lautaset ja kupit pöydän lasikanteen.




Tuosta narusta tuli mielestäni oikein kivat tabletit ulos, mutta sisälle ruokapöytään teen kyllä mieluiten ihan puuvillalangasta. Tämä naru oli ehkä vähän nihkeää ja työlästä virkattavaa, enkä aio tästä enempää virkata. Olen tyytyväinen, että kuitenkin kokeilin, koska suhtauduin aluksi aika varauksella tähän materiaaliin ja seurasin jonkinaikaa sivusta facebook -ryhmässä tätä villitystä, ennekuin suuntasin itse ostoksille. Näihin tabletteihin ja lasinalusiin meni yhteensä vähän yli 5 rullaa muurausnarua. Yksi rulla ei aivan riittänyt yhteen tablettiin ja seuraavan rullan aloitin sulattamalla kynttilän liekillä narut toisiinsa.




Tuovathan nämä kivasti väriä terassille ja sopivat mustan kaluston kanssa hyvin yhteen.




Ohje näihin tabletteihin löytyy Prinsessajuttu -blogista. Käytin tälle narulle 3mm koukkua.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kevät ja kärpäset




Kärpäset ovat heränneet talviuniltaan. Nämä pikkuiset otukset ovat päässeet poikani huomion keskipisteeksi. Talvella hän huomasi ikkunan välissä olleen kuolleen kärpäsen ja siitä asti on odotettu, että kärpäset heräisivät talviuniltaan ja keskusteltu tämän vajaa 3-vuotiaan kanssa monet syvälliset keskustelut aiheesta. Ja koska hänkin on huomannut, että äidillä on "paha tapa" virkata kaikkea mahdollista, keksi poika ehdottaa, että pitäisi virkata hänelle oma kärpänen. Ei muuta kuin tuumasta toimeen :D




 Tälläinen otus täällä nyt lentelee yhden onnellisen kaksilahkeisen kanssa..







Lanka Catania ja koukku 2,5mm

torstai 31. maaliskuuta 2016

Vinoraitainen tablettipussi




Meille kotiutui uusi tabletti, joka tarvitsi sopivan suojapussin. Ja tietenkin mieliväreissäni. Nyt oli sopiva hetki kokeilla uutta virkkaustyyliä, jossa toinen lanka kulkee kokoajan silmukoiden sisällä. Tämän ohje löytyy Molla Millsin Virkkurista -Virkkuutöitä kotiin ja käyttöön. Tämä oli sopivan kokoinen työ harjoitella kuviovirkkausta. Ainakin näin harjoitteluvaiheessa langanvaihdot kyllä hidastivat aika paljon etenemistä, mutta valmis tuli ja haluan kyllä tehdä muitakin töitä noista Virkkuri -kirjoista.




Nyt täytyisi kai taas välillä keskittyä kahteen keskeneräiseen torkkupeittoon, että saisin ne joskus valmiiksikin. Mutta kummasti näitä välitöitä aina löytyy ja jonkun uuden idean kun saa, niin se täytyy aina välittömästi toteuttaa :D




Lanka Catania ja koukku 3mm

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Virkatut kirjanmerkit




Yhtäaikaa sekä ällöttävät että söpöt liiskaantuneet kirjanmerkki-rotta ja -sammakko. Rotan ohje löytyy täältä ja sammakko on tehty tuota ohjetta pohjana käyttäen omin sovelluksin. Lanka Catania ja koukku 2,5mm.




Vähän erilasiempia käsitöitäkin tuli pitkästäaikaa tehtyä, kun minulta tilattiin sokerimassasta tehtyjä kakunkoristeita. Nämä tulivat sisarusten synttäreille, toinen halusi piano -aiheiset koristeet ja toinen Late lampaan.






lauantai 19. maaliskuuta 2016

Arvonnan voittaja




Kiitos kaikille arvontaan osallistujille! Vaikka haluaisinkin palkita teidät kaikki, palkintoja on kuitenkin vain yksi. Arpaonni osui tälläkertaa Suvituulian käsityöpajalle! Otan voittajaan yhteyttä sähköpostilla.

Onnea voittajalle :)

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Lakastumaton ruusu ja essuun puettu punaviini




Sanasta lahja, tulee mieleeni välittömästi virkkaus. En edes harkinnut hankkivani mitään valmista kaupasta, ellei tuon essun sisältöä lasketa. Luulen, että tämän lahjan saaja muutenkin arvostaa enemmän itsetehtyä. Ja tämä ruusu ei ainakaan tule lakastumaan ikinä.

Ruusu on tehty virkkaamalla pyöreitä terälehtiä, joihin viimeisellä kierroksella virkataan ohut rautalanka silmukoiden sisään. Mallia otin hieman täältä, mutta pääasiassa ruusu varsineen on oman ideoinnin tulos.







Tämä essu on tehty niin, että ensin virkkasin Viktoriaanisen ristikkoruudun ja siihen jatkoin vain tuon yläosan.










Lanka on molemmissa Catania, koukku essussa 3mm ja ruusussa 2,5mm.

Tänään on vielä viimeiset hetket osallistua arvontaan, johon pääset suoraa sivun oikeasta reunasta. Huomenna arvotaan voittaja! :)

torstai 10. maaliskuuta 2016

Late Lammas


Se monien lasten ja ehkä joidenkin aikuistenkin suosikkihahmo.. Tunnustan katsovani oikein mielelläni lapseni kanssa telkkarista Late Lammasta :)




Late oli jo jonkin aikaa odottanut tekijäänsä, mutta ohje on englanniksi ja siksi jäänyt odottamaan, kun kuvittelin sitä vaikeaksi. Mutta täytyy kyllä todeta, että ohje oli todella helposti ymmärrettävä :)




Poikani tykkää kovasti lampaista, kuten kuvasta näkyy ja olisi ollut ihan vääryys jättää tämä tekemättä. Late onkin saanut jo kovasti huolenpitoa, ruokaa ja unta tasaisin väliajoin. Yön he nukkuivat toistensa kainaloissa ♥ 




Lanka Novita Miami ja koukku 3,5mm
Ilmainen ohje löytyy englanniksi Ravelrysta

Jos et ole vielä osallistunut arvontaani, jossa palkintona mm ihanaa Blend Bamboo -lankaa, niin se löytyy täältä.