tiistai 26. joulukuuta 2017

Pipoja





Samalla ohjeella, kuin täällä aiemmin esiintynyt pystyvirkattu pipo, tein nämä joululahjapipot. Toisesta toivottiin vähän pidempää lörppäpipoa ja toisesta ihan tavallista. Lankana käytin Drops Cotton Merinoa kaksinkertaisena, 4,5mm koukulla.

Pidempi pipo on tehty 60:llä silmukalla ja 4 kerää lankaa riitti nippa nappa. Lyhempi pipo taas 50 silmukalla. Lankoja ja tupsuja tällä pipotehtaalla vielä riittää ainakin kahteen pipoon, itselle ja miehelle :)









lauantai 23. joulukuuta 2017

Lost in time...




Aikani muiden tekemiä Lost in time -huiveja ihasteltuani, rupesin itsekin tuumasta toimeen. Linkki suomennettuun ohjeeseen löytyy Mijo Crochetin sivulta. En löytänyt sopivaa liukuvärjättyä merinovillalankaa, mutta yksivärisestä Filcolanan Arwetta -langasta löytyi sopivat värisävyt, joilla sain huiviin liukuvärjätyn vaikutelman. Vaikka kyseinen lanka onkin pääasialliselta käyttötarkoitukseltaan sukkalanka, sopii se hyvin huivilangaksikin. Eikä kutia, koska on merinovillaa. Tupsuineen huiviin kului lankaa 215g 3,5mm koukulla. Tämän huivin kääräisen joulupakettiin, mutta vähän tekisi mieli tehdä itsellekin tälläinen, sen verran tyytyväinen tähän olen.




Oikein hyvää Joulua kaikille lukijoilleni!

maanantai 23. lokakuuta 2017

Ei pöllömpää




Uusi pölleröinen valmistui nyt vähän ohuemmasta langasta, Hjertegarnin Cotton nr.8:sta 2,5mm koukulla. Tästä tuli melko pieni, korkeutta noin 32cm. Kyseinen lanka oli kyllä todella toimiva näihin afrikankukkapehmoihin, ellei halua tehdä ihan jättiläisiä :) Ohuella langalla ja pienelä koukulla saa sitäpaitsi siistimpää jälkeäkin. Tämäkin pöllö menee lahjaksi. Toivottavasti seuraava mahdollinen pöllö tulisikin jo itselle, meidän sohva nimittäin huutaa kipeästi omaa pöllöä :D



sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Pystyvirkattu pipo

Pipo on aina ollut minulle enemmän tai vähemmän hankala juttu. Päälaelta aloitettua pipoa en ole koskaan saanut oikein onnistumaan, en ainakaan niin, että se olisi ollut hyvän näköinen vielä päässäkin. Jokin aika sitten törmäsin ohjeeseen, jossa pipo oli virkattu pystysuunnassa. Tämä ohje löytyi Lämmin ilo -blogista. Virkkasin pipon kiinteillä silmukoilla aina silmukan takareunaan, jolloin syntyi mukavan tuntuista pintaa ja hyvä jousto. Lankana käytin Drops Baby Merinoa ja 3,5mm koukkua. Lankaa kului tähän 4-vuotiaan pipoon suunnilleen puolitoista kerää.





Pipo oli malliltaan erittäin positiivinen yllätys. Poikakin tykkää uudesta pipostaan ja mikä tärkeintä, mukavan tuntuinen lanka, joka ei kutia :) Mies tilasi itselleen jo tällä mallilla pipon ja taidanpa tehdä itsellenkikin.










sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Pitsimatto kuin pilvenhattara




Blogissa on ollut hiljaista muutaman kuukauden ajan, mutta täällä edelleen ollaan. Viimepostauksen aikoihin Helmikuussa sain työpaikan ja kolmivuorotyö on vienyt mehut tästä naisesta aika perusteellisesti ja virkkailutkin jäivät hetkeksi. Nyt on kuitenkin jotain valmista teille esitellä, kun sain taas virkkausinnosta kiinni :) Matto on virkattu tummanharmaasta EKO-ontelokuteesta Virkattu koti -blogin pitsimaton ohjetta suurentaen. Kudetta kului vajaa 5kg ja matolle tuli kokoa 175cm. Olen äärimmäisen rakastunut tähän mattoon!

Aikoja sitten samalla mallilla virkattu pöytäliina sai vihdoin ja viimein maton kaverikseen. Kyseinen pöytäliina on viimeaikoina kylläkin löytynyt usein pojan leikeistä toimittamassa leikkikissan peiton virkaa :D






perjantai 10. helmikuuta 2017

Vauvalahja




Viktoriaaninen ristikkoruutu on ollut jo pitkään mielessä ja nyt tuli oikein sopiva kohde tälle ruudulle. Ruudun ohje löytyy Koukuttamon sivuilta. Lähipiiriin on tulossa perheenlisäystä, eikä tarvinnut kauaa miettiä lahjaa. Mitäpä muutakaan sitä voisi antaa, kuin jotain virkattua ;D Halusin tehdä peiton 100% merinovillasta ja langaksi valitsin Dropsin Baby Merinon. Tämä peitto valmistuikin ennähtysvauhdilla. Tekemiseen ei kulunut, kuin kuukauden päivät, koska tälläkertaa minulla ei ollut mitän sivutöitä, vaan keskityin vain tähän. Reunat on viimeistelty nirkkoreunuksella. Lankaa kului tähän peittoon yhteensä 493g ja peiton mitoiksi tuli noin 88x104cm. Paloja on lyhyemmällä sivulla 6 ja pidemmällä sivulla 7.

Lisäksi tein pupu -unirievun, jonka ohje löytyy Janitan kätösistä -blogista. Pupun pää on tosin oma sovellukseni ohjeesta, mutta muuten tehty ohjeen mukaan. Lankana tässä on ikisuosikkini pehmeä Hjertegarnin Blend Bamboo, joka kestää niin kuolat kuin puklut, koska sen voi surutta pestä koneessa 60 asteessa. Lisäsin vielä kumpaankin työhön omat "Virkatus ❤ NukkuPöllö" -merkkini, jotka tekevät töistä mukavasti viimeistellyn näköiset.









keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Ananashuivi ja VINKKI käsitöiden pingotusalustaksi





Pitkästäaikaa jotain valmista! Aloitin tämän ananashuivin jo loppukesällä, jolloin tätä näkyi olevan useiden virkkaajien koukuilla ja itsekin ihastuin malliin. Virkkasin tätä aluksi kovalla innostuksella, kunnes huomasin virheen useita kerroksia alempana. Minun on vain aina yksinkertaisesti pakko purkaa työ ja korjata virhe vaikka virhe olisi kuinka pieni, eikä sitä välttämättä muut huomaisi ollenkaan. Mutta itse tiedän virheen olevan ja näen valmiissa työssä vain sen, ellen korjaa sitä. No tässä työssä kerroksia oli purettavana niin paljon, että siinä purkaessa pääsi hieman hermot kiristymään ja työ jäi purkamisen jälkeen kovin pieneksi. Jätin huivinraakileen korin pohjalle odottelemaan myöhempää innostusta. Sitten tuli koulukiireet ja kaikki käsityöt jäivät hetkeksi. Nyt, kun on taas aikaa käsitöille, innostuin tekemään tämän huivin loppuun.

Ohje löytyy Kotivinkin verkkosivulta. Langaksi valitsin ihanan Hjertegarnin Merino Cotton -langan, jossa on 50% puuvillaa ja 50% merinovillaa. Huivista tuli niin ihanan pehmeä ja lämmin. Lankaa kului yhteensä 317g (hapsut laskettuna mukaan) 4,5mm virkkuukoukulla. Ohjeeseen nähden minulla oli hieman ohuempi lanka ja pienempi koukku, joten tein ohjeesta poiketen vielä yhden ananaskerroksen enemmän ja hapsuista tein lyhyemmät.










Aiemmin olen pingottanut huivit petauspatjaan, mutta epäkäytännöllisyyden takia (koska sängyssä täytyisi nukkuakin :D) aloin etsiä jotain tarkoitukseen paremmin sopivaa systeemiä. Blogeissa olen nähnyt pingotusalustoina lasten ruutuhyppymattoja, jotka kootaan paloista. Sellaista meninkin Biltemasta hakemaan, mutta matkalla lastenosastolle huomasin Biltemassa tummanharmaan treenimaton, joka koostui vastaavasta materiaalista koottavista paloista. Hintaakin vain vaivaiset 13,99e (4kpl 61x61cm palaa). Niinpä yllättyneenä ja varsin tyytyväisenä nappasin niitä heti kaksi pakkausta mukaani. Vertasin näitä vielä matkalla kassalle ruutuhyppymattoon ja nämä palat ovat siis isompia ja vähän paksumpia, eikä mitään turhia irtoavia paloja, kuten ruutuhyppymatossa, jonka paloissa on irrotettavat numerot. Kotona totesin, että nämähän ovat aivan täydelliset pingotusalustat, kun kiinnitin ananashuivia nuppineuloilla kiinni alustaan!