keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Viekkaita pöllöjä peitossa





Alkuvuodesta ostin tähän pöllöpeittoon langat ja nyt 5kk myöhemmin sain tämän viimein valmiiksi. Välillä oli pitkiäkin taukoja, kun piti saada virkata jotain ihan muuta, ettei kyllästy. Jossain vaiheessa alkoi tuntua, ettei tämä valmistu ikinä, mutta päätin, että peitto on oltava valmis poikani syntymäpäivänä. Viimetinkaan se menikin, eilen oli syntymäpäivä ja kiireessä päättelin vielä viimeiset langat. Valmistuihan se siis kuitenkin ajallaan ja nyt on ihana fiilis, kun saa aloittaa taas jotain uutta. Tiedätte varmasti sen tunteen, kun saa jotain suuritöistä vihdoin valmiiksi!




Tästä peitosta tuli torkkupeitto/päiväpeitto pojan sänkyyn ja kokoa on 80x142cm. Lankaa meni 700g ja pääteltäviä langanpäitä oli 438 ja vielä lisäksi pöllöjen silmien ja nokkien ompelu. Ohjeesta poiketen kiinnitin palat Join as you go -tekniikalla, eli palat virkataan toisiinsa palan viimeisellä kierroksella jolloin säästyin erilliseltä palojen yhteen ompelulta. Maksullinen ohje tähän Owl Obsession -peittoon löytyy Ravelrysta englanniksi. Ohje on todella monisivuinen ja siihen saikin paneutua hyvän aikaa.




Lanka on Alize Cotton Gold, josta teinkin postauksen aiemmin, yksivärinen valkoinen ja värillinen batic. Muuten peitto on virkattu 3,5mm koukulla, paitsi silmät ja nokat 3mm koukulla. Silmiin ompelin pienet 0,5mm mustat napit.




Työtä tässä peitossa kyllä oli ja välillä oli niin puuduttavaa varsinkin silmien ja nokkien tekeminen ja kiinnitys, koska en kamalasti välitä pienestä pipertämisestä. Mutta onneksi tein tämän, koska siitä tuli mielestäni todella hieno ja hauska kierosilmäpöllöineen ja kaikkein paras kiitos omasta vaivannäöstä on onnellinen lapsi!




8 kommenttia:

  1. Vau miten hieno! Ihan ainutlaatuinen. Niiin tykkään!

    VastaaPoista
  2. Huh huh mikä homma! Mutta hieno on peittokin! :) Mulla ei riittäisi kärsivällisyys tohon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tämä sitä kärsivällisyyttä vaatikin :D

      Poista
  3. Siis aivan upea peitto ♡♡♡♡♡ Olet tosi taitava !!

    VastaaPoista
  4. Voi kääk mitä silmäni näkevätkään. Ihan huisin hieno peitto tämäkin.<3 Jään lukijaksi.

    VastaaPoista

Jätäthän viestiä vierailustasi :)